Uutiset
16.02.2008: Neste Häijää ralli 16.2.2008
Alunperin kilpailukalenterissa ollut Nummi-Pusulan kilpailu 9.2. jouduttiin
peruuttamaan keliolosuhteiden takia ja nopealla aikavälillä järjestäjät saivat
osakilpailun siirrettyä Vammalaan. Edellisen kisan vesiongelmien jäljiltä
vääntynyt sylinterinkansi oli suoristettu, kaasun vastaavuusongelmat oli
voitettu ja retkahtanut jousitus korjattu. Eli taas mentäisiin hyvällä mielellä.
Minissä talvirenkaat aiheuttavat pienen ongelman, varsinkin pikku-cooperissa,
mihin ei juuri ole välityksiä luokitetltu. Yleisin piikkipyörä on halkaisijaltaa
3-4 senttiä korkeampi kuin suvikumit. Tämä muuttaa kokonaisvälitystä aika
lailla. Teetimme kokeiluerän piikkirenkaita, jotka pohjautuivat normaali
talvirenkaaseen. Ainoa huono puoli oli ettei Turussa ollut senttiäkään lunta ja
ensimmäinen testi tapahtui EK:lla 1. Aika nopesti selvisi että vaikka välitys
olikin teoriassa parempi, pito vastaavasti sen verran huonompi, ettei renkaaseen
oikein voinut luottaa. Osin tämän takia tapahtui toisinto ensimmäisestä
kilpailusta ja Hännisen Ilkka pääsi taas 12 sekunnin karkumatkalle jo
ensimmäisellä EK:lla, muiden kanssa tultiin kutakuinkin tasaisesti. Kakkosella
tuli vielä vähän pataan ja kolmosella vastaavasti pienet pohjat. Kakkosen
loppupäässä käytiin hieman ulkoilemassa, mutta onneksi Mini on vahvaa tekoa.
Tauolla eroa oli noin 10 sekuntia Hännisen hyväksi, Ohrankämmen kolmantena 22
sekuntia meistä. Tauolla vaihdettiin normaali piikkipyörät alla ja aloitettiin
takaa-ajo. Kunnollisten piikkipyörien pito oli jotain aivan muuta ja lyötiin
tauluun 19 sekunnin pohjat EK:lle 4. Ero oli yhtäkkiä kääntynyt toisin
päin. Viimeinen EK sujui täysin murheitta ja Hännisellä oli vielä
minuuttitolkulla sähköongelmia, joten kauden toinen voitto lopulta
selkeällä erolla toiseksi tulleeseen Ohrankämmeen, Selänteen Juha nousi
päivän mittaan kolmanneksi. Sarjajohdosta on hyvä jatkaa viimeiseen
tavikisaan, Savonlinnan Prisma-ralliin 1.3.2008.
Takaisin
|