Uutiset

19.02.2010: Töysä-ralli 6.2.2010

Ennen Töysän kilpailua ei autolle tarvinnut tehdä juuri mitään. Toisaalta Iisalmen kilpailun perusteella ei voinut tehdä oikeastaan mitään johtopäätöksiä muiden vauhdista. Joten tosissaan saisi taas lähteä vetämään. Mutta jottei kaikki aina sujuisi käsikirjan mukaan, Harri ilmoitti piikkipyöriä vaihtaessaan, että etupäästä tulee jarrunesteet ulos ja siirtopyörien vanteet ovat aivan märät. Pienen tarkastelun jälkeen todettiin, että jarrusatulat vuotaa halkaisukohdasta ja kunnolla. Kyseisiä pieniä O-renkaita ei luonnollisesti ollut mukana (ei olisi kyllä ollut tallillakaan). Onneksi Holmströmin porukalta löytyi varasatulat, joten sekä auton omat jarrusatulat että varasatulat halki ja uudet O-renkaat molemmin puolin vaihtoon. Sitten pieni ilmaus ja todettiin että nyt todennäköisesti toimii. Aikaakin jäi vielä lähes 10 minuuttia ennen omaa lähtöaikaa. Ilmeisesti siis uusi jarruneste teki vanhoille tiivisteille jotain hallaa.

Siitä suivaantuneena kuski purki kiukkuaan kaasupolkimeen ja heti 1EK:lle lähes 25 sekunnin pohjat. Reitti oli varsin mielenkiintoinen ja tarjoisi takuulla jokaiselle jotain. Pieni pehmeys haittasi vähän täälläkin, mutta tiet olivat kuitenkin yleisesti ottaen hyvässä kunnossa. Samoin jo monta kilpailua ajetut renkaat alkoivat tulla tiensä päähän, joten sivuttaisliikettä ajossa kieltämättä oli liiankin kanssa ja penkkojakin tuli siirreltyä muutamaan otteeseen. Kilpailu eteni kuitenkin täysin meidän tiimin ehdoilla ja pystyimme lyömään kaikille pätkille pohja-ajan. Maalissa marginaali toiseksi tulleeseen Ohrankämmenen autokuntaan oli yli 1min 15sek. Oman luokan voiton lisäksi vauhti olisi riittänyt myös 1300:sten luokkavoittoon ja vielä 1600:kin olisi sijoituttu toiseksi. Tämä huomioitiin myös Vauhdin Maailman uusimmassa numerossa (2/2010), jossa lehti rankkasi tiimiin kahden tähden arvoiseksi kilpailun tähdet arvioinnissaan.

Takaisin