Uutiset

08.04.2010: Betoni-lehto ralli, Loppi 27.2.2010

Tulihan se tilastotappio sieltä, kunhan tarpeeksi kovaa potkii. Jos kauden kaksi ensimmäistä kilpailua oli mennyt mallikkaasti, samaa ei voida sanoa talvikauden päättäneestä Loppi-rallista. Ensinnäkin aamu alkoi aivan liian aikaisin, kello oli soimassa jo aamu viideltä ja pieni tyttöni päätti herättää vielä tuntia aikaisemmin, joten vireystaso ei ollut ihan huipussaan. Rengasvalmistaja oli tehnyt kokeiluversion uusia piikkipyöriä tiimin testattavaksi. Ajatus oli sinänsä valtavan hyvä, koska Minin 10" piikkipyöriä ei saa kuin yhdeltä valmistajalta, nekin kalliita ja ristikudosrenkaalle tehtyjä. Huono puoli oli ettei uusia renkaita keretty tositoimissa testata ollenkaan ja niiden todellinen pito oli vähän kysymysmerkki. Ensimmäinen EK menikin sitten pitoon tutustuen ja ajo oli muutenkin turhan varovaista. Kun EK 1 oli vielä 20 km pitkä, niin Ohrankämmen löi yli 40 sekunnin pohja-ajan tauluun. Edelle kerkesivät vielä Häggqvistin Jukka ja Paavilaisen Sami Impeillään, meidän ollessa vasta neljänneksi nopein. Takaa-ajo oli siis syytä aloittaa jo tässä vaiheessa. EK 2:lle lähdettiin siis melkolailla tosissaan. Rajulla yrittämisellä Jari jäi vain reilun kolmen sekunnin päähän, pohjien mennessä Häggvistin Impille, tosin vain 0,6 sekunnin marginaalilla. Ensimmäinen huolto oli vasta kolmannen pätkän jälkeen, joten Räyskälän lentokentälle aurattu kapea ja pehmeä EK piti vielä taiteilla kokeilurenkailla. Halu ottaa kärki kiinni oli kova ja kun pää ei uskonut ettei pitoa entisen lailla ole, niin Mini lipesi suoran päässä vähän leveäksi ja jäi penkkaan kiinni reiluksi minuutiksi. Tässä vaiheessa oli jo selvää, ettei Warre kuskia saa kiinni kahdella viimeisellä pätkällä millään. Paavilaisen kolmaskin tila oli jo 44 sekunnin päässä. Huoltotauolla uutta adranaliinia pakkiin ja miettimään miten sijoitusta saisi edes vähän parannettua.

Huollossa vaihdettiin siis vanhat piikipyörät alle ja lähdettiin vielä tosissaan parantamaan sijoitusta. 9.5 km mittainen EK 4 tultiinkin jo melkoisella raivolla ja pystyttiin lyömään kova pohja-aika pätkälle, vaikka lähdössä päävirtakytkin temppuili ja auto sammuili 4-5 sekunnin ajan ennen kuin päästiin kunnolla matkaan. Oman luokan lisäksi jäi vielä luokat 2-6 meidän taakse. Eli vielä 2-litraiset Porschet ja BMW:t sekä isot vakiot sai nöyrtyä tonnisen Minin edessä. Ensimmäistä kertaa siis uralla oman ikäkauden pohja-aika. Moiseen ei käsittääkseni ole koskaan aikaisemmin pikkuluokan autolla pystytty. Ero kolmanteen tilaan supistui 12 sekuntiin, mutta kakkostilaan oli vielä yli minuutti matkaa. 5 EK lähdössä todettiin, että se on sitten tulos tai ulos. Viimeinen pätkä oli 15 km pituinen, eli kakkostila vaatisi reilu 4 sekuntia kovempaa kilometrivauhtia kuin Häggqvist Impillä. Ohrankämmenen johtopaikka oli karannut jo toivottoman kauas. Jos nelos EK oli tultu kovaa, vauhti viimeisellä oli lähellä järjetöntä kyseiselle kalustolle. Paikoissa, joissa normaalisti jarrutetaan, vaihdetaan pienemmälle tai vähintään nostetaan vähän, laitettiin nyt ainoastaan isompaan silmään ja vedettiin täydellä kaasulla. Pienintäkään varmistelua ei ollut ja kaikki kurvit vedettiin ns. "ratalinjalla" hiukkaakaan nostamatta. Pätkän loppu kääntyi sitten pienemmälle tielle vähän huomaamatta eli kun vauhtisokeus oli jäänyt päälle niin nopeus oli myös vähän liian hurjaa. Sitten noin kilometri ennen maalia vähän kirraavassa vasurissa liian ahnaat ajolinjat kostautui ja auto nousi sisäkurvista penkan päälle. Sieltä kartturin etupyörä edellä takaisin tielle. Siinä alastulossa repesi pallonivelet, etupyörä taittui alle, tukivarret solmuun, vetonivel huonoksi, kaatumaan kyljelleen, hanttarin ovi auki ja jäi auton alle, meni kaksinkerroin ja lopulta repesi irti. Siitä katolleen ja vastakkaiseen penkkaan ylösalaisin. Nisse tiputtautui vöistä pöis kun totesi, ettei ole enää oveakaan. Itse jäin vähäksi aikaa odottamaan, että yleisö tulisi kääntämään auton takaisin pyörilleen, vaurioista kun ei siinä vaiheessa ollut vielä kuvaa. Kun bensat rupesi valumaan pitkin kattoa auton sisälle, oli parempi poistua paikalta. Hyväksi onneksi 50 metrin päässä oli maatalo, jonka pihaan reippaat katsojat vetivät Minin raadon. Raju yrittäminen siis sai sellaisen lopun kuin oli lähes väistämätöntä sillä vauhdinpidolla. Hyvänä puolena voitanee pitää, että kyllä pikku-koneinen Cooperkin kulkee, kun oikeen tosissaan revetaan viemään. Koskaan aikaisemmin ei auton/kuskien todellisia varoja oltu vastaavalla tavalla ulosmitattu.

Huonona puolena pisteiden menettämisen ohella on suuret peltityöt. Oikomista riittää roppakaupalla ja mm. koko katto menee vaihtoon. Samalla tulee koko auton maalaus kyseeseen. Lisäksi on tarkoitus tehdä perusteellinen koneremontti ja vaihtaa laakerit, männänrenkaat yms.

Varmuudella auto on kuitenkin kunnossa ennen Teijo-Talo rallia toukokuun lopussa. Nyt kun auton vauhtivarat on tosissaan mitattu, voi kyyti jatkossa olla todella kylmää. Kunhan pidetään vauhti mieluummin vähän alle kuin yli 100%...


Takaisin