Uutiset

02.06.2010: Teijo-talo ralli 22.5.2010

Minin hitsaustaLoppi rallin jälkeen oli selvää, että edessä on melkoinen urakka peltitöiden ja alustan parissa. Onneksi pihalta löytyi sopiva katto, joten peltityöt aloitettiin leikkaamalla vanha pois. Tarkasteltaessa turvakaaria todettiin niiden hieman vääntyneen ja vääntävän samalla
kieroon koko autoa. Vanhat kaaret leikattiin suurimmalta osin pois, jolloin myös kori oikeni alkuperäisiin mittoihin. Luuppalalta tilattiin
uudet kaaret ja niiden sovittamisessa menikin sitten oma aikansa. Samalla lisättiin putken määrää melkoisesti kabiinissa mm. katon
pitkittäisputki, kojetaulun poikkituki ja kulmien vahvikeputket löysivät paikkansa. Uuden katon sovittaminen ja lokasuojien sekä takakyljen
oikominen vaati myös oman aikansa. Lokasuojien vaihtaminen olisi ollut melko työläs operaatio, Minissä kun kaikki korin osat ovat kiinni hitsaamalla. Koska lähes kaikki peltiosat olivat saaneet jonkinnäköistä pientä ruttua ja naarmua, myös pohjatöiden tekeminen oli melkoinen urakka, varsinkaan kun ei ole mikään ammattilainen asiassa.. Kori saatiin kuitenkin kasaan ja Mäkilän Jani ruiskuttu pintaan uuden hienon värin.

Kun kori alkoi näyttää entistä paremmalta, aloitettiin alustan uusiminen, hanttarin puoleltahan oli lähes kaikki mahdollinen revennyt irti. Alustaan asennettiin eteen siis uudet alatukivarret, reaktiotangot, pallonivelet, vetoakseli, pyöränlaakerit, puslat. sisemmät ja ulommat vetonivelet jne. Taakse uusittiin samalla pyöränlaakerit. Mentäessä pyöränkulmien säätöön, jännitti hieman olisivatko myös kelkat vääntyneet. Onneksi ne oli mitoissaan ja pyöränkulmat saatiin aivan haluttuihin mittoihin. Tämän jälkeen oli vielä lähes viikon homma kasata kaikki irrotetut osat paikoilleen. Muutamaa päivää ennen rallia alkoi jo näyttää hyvältä.

Kunnes.

Koeajolla alkoi laatikosta kuulua ikävää ujellusta. Asiaa tutkittiin, mutta aivan varmoja ei oltu mistä meteli tuli. Jokin voimansiirtoon liittyvä laakeri joka tapauksessa oli tulossa tiensä päähän. Vaikka aikaa sen paremmin kuin osiakaan korjaamiseen ei ollut, päätettiin silti lähteä kokeilemaan, jos se sentään kestäisi vielä yhden kilpailun.

Teijossa katsastus meni mallikkaasti ja ensimmäisellä siirtymällä kolina ei vielä ollut aivan hirmuista. Ensimmäinen erikoiskoe meni hieman varmistellen ja kesävauhtia hakien. Vaikka vaihteisto söi jo varmasti melkoisesti tehoja, saatiin ensimmäiselle EK:lle ajettua vajaan sekunnin pohja-aika. Ensimmäiseen huoltoon siirryttäessä ja varsinkin sen jälkeen laatikko kuulosti lähinnä  sepelimurskaimelta. Ajateltiin, että mennään nyt kuitenkin niin pitkälle kuin päästään. Jos se vaikka kestäisi.

Ei kestänyt. Toinen EK lähti varsin mallikkaasti käyntiin, mutta jo 1,5 km jälkeen veto hävisi täysin eikä millään vaihteella auto enää kulkenut. Ei auttanut muuta kuin rullata lähimmän maatalon pihaan ja
heittää pyyhe kehään. Kilpailun voitto meni odotetusti Ohrankämmenelle, Selänne tuli toiseksi ja oman seuran mies Paavilaisen Juha hienosti kolmanneksi Impillään, Juha siis ensimmäistä kertaa podiumille
Historic-rallissa. Tuloksena meille siis kauden toinen keskeytys ja kun kuusi kilpailua seitsemästä lasketaan loppupisteisiin mukaan, katosi käytännössä myös mahdollisuus mestaruuden uusimiseen. Lahden EM-osakilpailu jätetään kalliina varmaankin väliin, mutta syksyn kahteen viimeiseen kilpailuun mennessä laitetaan tekniikka entistä ehompaan kuntoon ja otetaan taas oma paikka pikkuluokan kärjessä.

Takaisin